009

Juha Beurling-Pomoell on toiminut Suomen Kuluttajaliiton pääsihteerinä jo yli vuosikymmenen, nostaen pöydälle sekä julkiseen keskusteluun suomen kansalaisten päivittäisessä elämässään kohtaamia haasteita sekä epäkohtia.

Juha antoi meille–ja näin myös jokaiselle joka tätä päättää kuunnella–useita yksityiskohtaisia ohjeita, joilla selvitä arkielämän haasteista kuten velkakierteistä, huijausmyynnistä ja muusta.

Juhalla on antaa niin valtavasti tietoa, jonka voi heti ottaa käyttöön omassa elämässään, että tämä jakso Juhan kanssa ei varmastikaan jää viimeiseksi.

Päivä vaalien jälkeen

Tämä jakso julkaistiin päivä vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin onkin mitä mainioin ajankohta tutkia hieman suomalaisen yhteiskunnan tilaa kansalaisen, eli kuluttajan näkökulmasta.

Sähköä! Ja hintakattoja.

Otimmeko sähkön matalan hinnan ja riittävän määrän itsestäänselvyytenä? Ainakin Matti otti.

Miten onnistuttiin löytämään itsemme tilanteesta, jossa kotitalouksien taloudet kärsivät vakavasti nousseista sähkön hinnoista? Miksei Suomi ole omavarainen sähkön suhteen? Ja mikä tämä hintakatto oikein on? Ns. norjan mallin hintakattosysteemi kopioitiin kehitettäväksi myös Suomeen sen jälkeen, kun Juha ja Kuluttajaliitto nostivat asian pöydälle.

Miten velkakierre syntyy? Ja kannattaako maksuhäiriömerkintää pelätä? (Joo)

Olipas huono otsikko.

Keskusteltiin kuitenkin siis Juhan kanssa aika pitkästi velkakierteistä ja oikeista toimintatavoista, kun löytää itsensä kinkkisestä tilanteesta. Juha antaa konkreettiset ohjeet tähän tilanteeseen, mikä jo itsessään tekee jaksosta kuuntelemisen arvoisen. Itse emme ainakaan oikeasti ymmärtäneet miten nämä asiat loppupeleissä tapahtuvat (taas sellainen kuuluisa: Oliskohan nää pitänyt käydä läpi yhteiskuntaopin tunnilla -tilanne).

Maksuhäiriömerkinnästä ei kuitenkaan kannata olla kauhuissaan, koska se vaatii jo aika paljon tullakseen. Juha avaa koko prosessin maksumuistutusten, perinnän, ulosoton sekä käräjien kautta maksuhäiriömerkintään sekä kertoo, kuinka sen voi välttää.

Kuluttajaliitto on kansalaisen puolella

Juha on toiminut Kuluttajaliiton pääsihteerinä jo yli kymmenen vuotta ja taistelee jatkuvasti tavallisen kansalaisen, eli kuluttajan oikeuksien puolesta. Jakson lopussa käymme läpi Kuluttajaliiton toimintaa ja sen ilmaisia sekä erittäin halpoja neuvontapalveluita kuluttajille arjen haasteisiin.

Kuluttajaliitto on todella hyvä ja ansiokas toimija ja suosittelemmekin lämpimästi heihin sekä Kuluttaja-lehteen syvemmin tutustumista.

Hildén and Kaira Podcast is a joint venture of two friends, Aarni Hildén and Matti Kaira, with a shared passion for learning and journalistic expression.

We are worried about the decline of open discussion, free speech as well as journalistic ethics and integrity in our society. Therefore, the aim of the podcast is to engage in discussions with different people on interesting topics and do so while abiding by the journalistic guidelines as set by the Council for Mass Media in Finland.